torstai 1. heinäkuuta 2010

Pukkila kartalle

Kartoittaminen on hieno laji. Siis kartan tekeminen (ei kartoittaminen). Varsinkin urbaanissa ympäristössä shortsit jalassa ja t-paita päällä. Paljon parempaa kesäduunia ei voisi olla.

Karttaa on pöyritelty OCADilla tiistaista lähtien ja ensimmäinen maastotyöpäivä oli tänään. Muutamia havaintoja ensimmäiseltä kartoitussessiolta:
  • käyrät on piirrettu vanhaan karttaan mielikuvitusta käyttäen
  • Pukkilan kunta on panostanut vanhusten hoitoon ja rakentanut Onnin
  • paikallinen päiväkoti puuttuu kaikista pohjakartoista
Hyvä että maastossa on tapahtunut muutoksia, eihän karttoja muuten tarvitsisi päivittää. Työt loppuisivat lyhyeen.

Innostuin keskiviikkona aloittamaan urheilupuiston uudelleenkartoituksen. Monta kertaa olen sen päivittänyt, mutta nyt tarkoitus on laittaa kartan systemaattiset virheet kuntoon. Virheitä on paljon. Töitä riittää (tämä tosin palkattomana).

Seuraavat kaksi viikkoa vierähtävät kartta kädessä. Ensin viikkoa Paljakan rinteillä, sieltä Jukajärvelle ja lopulta Repovedelle. Suosittelen ulkoilua muillekin. Ette jää mistään paitsi. Blogi on kesälomalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti